Aleksi Pietikäinen on Kettukin juhlavuoden taiteilija 2022
Vuoden taiteilijan valinnan teki ehdokkaiden joukosta taiteen tohtori Minna Haveri: Aleksi Pietikäinen on lahjakas ja monipuolinen nuori taiteilija, jonka tekemisestä paistaa jatkuva kehittymisen halu. Taiteilijalle myönnetään 1000 euron tunnustuspalkinto taiteellisesta työstä ja hänen teoksiaan esitellään näyttelyissä mm. kesällä 2022 kansainvälisen European Outsider Art -konferenssin yleisölle. 20-juhlavuottaan viettävä erityistaidetoiminnan edunvalvontajärjestö Kettuki ry on valinnut Vuoden taiteilijan vuodesta 2004 saakka.
Aleksi Pietikänen on monipuolinen taiteilija, joka tekee taidetta mukavista aiheista ja nauttii taiteen tekemisestä. Kolmekymppisiään tänä vuonna juhlivan nuoren taiteilijan teokset muodostavatkin vaikuttavan kokemuksellisen kokonaisuuden, josta katsojalle riittää nautittavaa pitkäksi aikaa. Pietikäisen tuotannossa arkinen ja glamour sekoittuvat toisiinsa ja asettuvat uudelleen luoden katsojalle seikkailumatkan nuoren ihmisen kokemusmaailmaan huumoria unohtamatta.
Pietikäinen työskentelee Kaarisillan taidestudiossa Lahdessa. Hän valmistui kuva-artesaaniksi vuonna 2014. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut kaksi, vuonna 2015 Allu’s Engel Makasiinissa Villähteellä ja vuonna 2019 Allun koti Galleria Art Kaarisillassa Helsingissä. Monipuolisesti eri tekniikoita käyttävä taiteilija on osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin vuodesta 2011 lähtien. Hänen teoksiaan on Vantaan Taidemuseo Artsin kokoelmissa ja hän on Lahden taiteilijaseuran jäsen.
Pietikäisen teoksissa riittää ammennettavaa. Maalausten kehollisuus, erilaisten elementtien yhdistelmät, liike ja värin käyttö luovat tasoja, jotka houkuttelevat viipyilemään ja tuovat mieleen sisällöltään tähän päivään päivitetyn version ranskalaisen ekspressionistin Henri Matissen teoksista.
Esimerkiksi Jennifer Lopez & Beyonce -maalauksessa kehollisuus ja liike ovat vahvasti läsnä, kun urbaanit viidakon villit antautuvat musiikin pauloihin. Henkilöhahmojen vaalean vihreät rajaukset luovat kohtauksien sarjaa, jotka mielen animaattori muuttaa hetkessä eläväksi tanssiksi. Madonna-akryylimaalauksen lukuisat elementit puolestaan jäsentyvät uuteen loogiseen järjestykseen, joka laskee superstaran jalustaltaan osaksi arkista kokemusmaailmaa sykähdyttävine yksityiskohtineen.
Pietikäisen keraamiset veistokset puolestaan iskevät toisesta suunnasta. Puolimetrinen keraaminen sähköhammasharja tai ready-madea ja keramiikkaa yhdistelevä pölynimuri nostavat herkullisesti arkisen materian luksustuotteeksi, taideteokseksi, mikä tekona tuo mieleen 2000-luvun päivityksen Marcel Duchampin pisuaarin tarinasta.
Aleksi Pietikäisen tuotantoon pääsee tutustumaan mm. 3.6.-19.6.2022 Galleria Arxissa Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Näyttelyyn pääsee tutustumaan myös European Outsider Art -konferenssin aikana, joka järjestetään Verkatehtaalla 10.6.2022. Näyttelyssä on esillä myös pohjoismaisessa yhteistyössä valmistunut yhteisteos Arkipäiväinen.