Euward10-taidepalkinnon haku on avoinna 10.10.2026 asti. Saksalaisen Augustinum-säätiön myöntämä eurooppalainen taidepalkinto on suunnattu taiteilijoille, jotka työskentelevät Art Brutin hengessä.
Euward on merkittävä eurooppalainen Art Brut -taiteen alan palkinto. Se myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000, ja vuonna 2027 palkinto jaetaan jo kymmenennen kerran.
Palkinnon tavoitteena on tuoda esiin taiteilijoita, joiden itsenäinen taiteellinen työskentely tapahtuu vakiintuneen taidemaailman ulkopuolella.
Kenelle palkinto on tarkoitettu?
Euward on suunnattu taiteilijoille, jotka sijoittavat taiteellisen työskentelynsä nykytaiteellisen Art Brutin (Outsider-taiteen) yhteyteen.
Hakemisen edellytyksenä on itsenäinen taiteellinen näkemys ja laaja-alainen, yksilöllinen taiteellinen tuotanto. Palkinto on erityisesti suunnattu taiteilijoille, jotka mielenterveyteen, psyykkiseen tai emotionaaliseen toimintakykyyn liittyvän rajoitteen tai vamman vuoksi kohtaavat rakenteellista syrjintää taidemaailmassa.
Miten haetaan?
Hakemukseen tarvitaan:
- kuusi hyvälaatuista värijäljennöstä valituista teoksista. Tulosteiden tulee olla A4-kokoisia (21 × 29,7 cm), ja teosten tulee olla kaksiulotteisia.
- teosluettelolomake, jossa annetaan kuutta teosta koskevat keskeiset tiedot
- henkilötietolomake, jossa ilmoitetaan taiteilijan henkilötiedot, aiemmat näyttelyt sekä yhteyshenkilön tai tukevan organisaation tiedot
- allekirjoitettu suostumuslomake.
Sopivia teoksia voivat olla esimerkiksi maalaukset, piirustukset, grafiikan vedokset, valokuvat, kollaasit, montaasit ja kaksiulotteiset tekstiilityöt. Myös digitaaliset kuvat ovat mahdollisia, jos ne ovat taiteilijan omaa työtä eivätkä tekoälyn tuottamia.
Vain hakemukset, jotka sisältävät kuusi kuvaa ja kaikki kolme lomaketta, otetaan mukaan tuomariston käsittelyyn.
Lähetä hakemus hyvissä ajoin
Hakemuksen tulee olla perillä euwardin arkistossa viimeistään 10.10.2026.
Koska hakemus lähetetään postitse Suomesta Saksaan, suosittelemme lähettämään hakemuksen viimeistään 30.9.2026. Näin postille jää riittävästi aikaa kuljettaa hakemus perille määräaikaan mennessä.
Hakemus lähetetään osoitteeseen:
euward Archiv
Augustinum
Hirschplanallee 2
D-85764 Oberschleißheim
Germany
Huomioithan, että hakemusasiakirjoja ei palauteta, vaan ne jäävät euwardin arkistoon.
Miten valinta etenee?
Esikarsinnan jälkeen noin 20 taiteilijan ehdokaslista julkistetaan euwardin verkkosivuilla 28.10.2026 alkaen.
Taiteilijoille, joita ei valita ehdokaslistalle, ei ilmoiteta asiasta erikseen.
Kaikki ehdokaslistalle valitut taiteilijat esitellään euward-katalogissa. Kansainvälinen asiantuntijaraati valitsee ehdokaslistalta kolme palkinnonsaajaa.
Palkintojen yhteisarvo on noin 30 000 euroa. Palkintoon kuuluu rahallinen korvaus, teosten esittely katalogissa sekä palkintonäyttely.
Palkintonäyttely Münchenissä
Euward10-palkinnonsaajien näyttely järjestetään Haus der Kunstissa Münchenissä 22.10.2027–9.1.2028.
Augustinum-säätiö
Augustinum Stiftung on Münchenissä toimiva saksalainen yleishyödyllinen säätiö. Vuonna 1954 perustettu säätiö tarjoaa sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluita ja työllistää noin 5 000 ihmistä.
Lataa hakuohjeet ja hakulomakkeet täältä: Euward10 –hakulomakkeet englanniksi
Lisätietoa: www.euward.de/en/