
Haaveita ja havaintoja -yhteisnäyttely kokoaa yhteen 24 intohimoista taiteen tekijää Hämeenlinnan seudulta. Kaikki teokset ovat vuoden 2025 aikana syntyneitä ja tarjoavat katsauksen tekijöidensä omakohtaisiin havaintoihin, mielikuviin ja tunnelmiin.
Näyttelyn teokset kuljettavat katsojan monenlaisiin maisemiin – sienimetsistä liitukauden meriin, kodikkaisiin koteihin ja mielikuvituksen maailmoihin. Mukana on sekä omakuvia että kuvauksia läheisistä ihmisistä ja yhteisöistä, kuten Annan perhe, Minä ja Harri, Minä Kimmo ja Hämeen Haka Versot. Osa teoksista heijastaa musiikin ja populaarikulttuurin vaikutteita (Ozzy Osbourne, Rentun hymy, Laulaja harjoituskokeessa), toiset taas pysähtyvät arjen hetkiin ja sisäisiin tiloihin (Väsynyt taiteilija, Omakuva pimeässä).
Yhteistä kaikille teoksille on henkilökohtainen näkökulma ja vilpitön tekemisen ilo. Ne näyttävät, kuinka taide voi olla yhtä aikaa haaveiden peili ja todellisuuden ja tunnetilojen tarkka havainnoija.
Taiteilijat työskentelevät Ateljee K:ssa, joka tarjoaa Hämeen alueella tukea tarvitseville taiteesta kiinnostuneille henkilöille paikan ja tuen oman taiteellisen ilmaisun kehittämiseen. Ateljee K:n mentorina toimii kuvataiteilija Katri Stenberg, ja sen toimintaa toteutetaan yhteistyössä Kettukin ja Vanajaveden opiston kanssa.