
Kettuki ry myöntää vuoden 2025 taidetunnustuksen Sinikka Mäki-Lertolalle ja Eija Ruoholle heidän pitkäjänteisestä ja uraauurtavasta työstään tuetun taidetoiminnan ja inklusiivisen taidepedagogiikan kehittäjinä. He olivat keskeisessä roolissa perustamassa Taidekeskus Into ry:tä vuonna 2009, ja ovat sen jälkeen määrätietoisesti kehittäneet Turun alueen yhdenvertaista taidetoimintaa eurooppalaisten esikuvien mukaisesti.
Sinikka Mäki-Lertola on kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija, joka on tehnyt pitkän uran kuvataiteilijana ja taideopettajana. Hän on valmistunut kuvanveistäjäksi Turun piirustuskoulusta vuonna 1979 ja kouluttautunut sittemmin muun muassa kuvataiteilijaksi ja taiteiden maisteriksi. Työssään Mäki-Lertolalle keskeisiä arvoja ovat ihmisten hyvinvoinnin, tasavertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen. Hän on toiminut pitkään monien tukea tarvitsevien taiteilijoiden mentorina ja kannustanut heitä määrätietoisesti ammattimaiseen taiteelliseen työskentelyyn.
Mäki-Lertola on onnistunut poikkeuksellisella tavalla yhdistämään aktiivisen taiteellisen työskentelyn ja monipuolisen opetustyön. Hän on pitänyt 16 yksityisnäyttelyä, osallistunut kymmeniin ryhmänäyttelyihin, ja hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa. Taidekeskus Inton perustajajäsenenä hän on ollut yksi toiminnan kantavista voimista alusta lähtien.
Eija Ruoho on kuvataiteilija ja pedagogi, joka on ohjannut ja opettanut kuvataidetta erityisryhmille jo vuodesta 1991. Hän on valmistunut taidemaalariksi, mutta työskentelee monialaisesti esimerkiksi performanssi- ja yhteisötaiteen parissa. Ruoholle taiteessa keskeistä on aito osallisuus, moniaistisuus ja yhdessä tekeminen. Vuosikymmenten aikana käytännön opetustyössä karttunut osaaminen ja hiljainen tieto välittyvät myös hänen opinnäytetyössään, jonka hän teki osana ammatillisen opettajan tutkintoaan vuonna 2009.
Ruoholle kehitysvammaisten taiteilijoiden työskentelyedellytysten edistäminen on elämäntehtävä, jota hän toteuttaa pedagogisella herkkyydellä:
“Aistit pitää olla oikealla taajuudella, että kykenee huomioimaan kaikki oppilaat ja heidän yksilöllisen tapansa osallistua luokkahuoneaktiviteetteihin.”
2000-luvun alussa Ruoho odotti kehitysvammaisten taiteen ja taideopetuksen uusien suuntausten saapuvan Turkuun, mutta muutosta ei tapahtunut. Hän tarttui itse toimeen ja teki aloitteen taidekeskuksen perustamisesta. Ruoho on tukenut monien tukea tarvitsevien henkilöiden kasvua taiteilijoiksi toimimalla taidementorina jo vuosien ajan. Hänen omistautumisestaan kertoo myös se, että sopivien työtilojen puuttuessa hän on jakanut oman kotinsa taiteilija Tiina Elina Nurmisen kanssa.
Mäki-Lertola ja Ruoho olivat keskeisessä roolissa Taidekeskus Into ry:n perustamisessa vuonna 2009. Alusta asti Inton toiminnan tavoitteena on ollut ammattimaisesti ohjattu ja taiteellisilta sisällöiltään korkeatasoinen tuettu taidetoiminta. He ovat kehittäneet Turun alueelle pitkäjänteisesti inklusiivisia ja yhdenvertaisia toimintamalleja, esikuvinaan vakiintuneet eurooppalaiset taiteilijayhteisöt ja päämääränään vapaa, kesyttämätön taide.
Nykyisin Taidekeskus Inton TaidePompossa työskentelee tavoitteellisesti useita tukea tarvitsevia taiteilijoita, joilla on ollut näyttelyitä muun muassa Aboa Vetus Ars Nova -museossa ja Turun Taiteen talossa. Taiteilijat tunnetaan myös vaikuttavista julkisen taiteen ja yhteisötaiteen projekteista, joita Mäki-Lertola ja Ruoho ovat vuosien varrella luotsanneet.
Kettukin vuoden taidetunnustus on myönnetty vuodesta 2013 lähtien toimijoille, jotka ovat vieneet erityistaidetoiminnan alaa eteenpäin tärkeällä työllään.
Linkkejä:
https://www.taidekeskusinto.com/
https://aamuset.fi/artikkeli/1612556697
https://taikusydan.turkuamk.fi/yleinen/art-notes-yhteisotaidetta-erityisyyden-voimin-paimiossa/
Ruoho Eija: Kehitysvammaisten taideopetuksen metodit ja menetelmät. Opinnäytetyö. Ammatillinen opettajankoulutus. Hämeen ammattikorkeakoulu. 2009.
Mosaiikkiteos: https://youtu.be/qxLpOM0aKiQ?si=-2atz3q5MXZlBXOU
https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/sinikka-hannele-maki-lertola
Tutustu Innon taiteilijoihin: https://www.kettukintaiteilijamatrikkeli.fi/taidestudiot/taidekeskus-into-ry/
Lisätietoja:
Sirpa Taulu
toiminnanjohtaja, Kettuki ry
044 0405107 | sirpa.taulu@kettuki.fi