Kaikki uutiset

Julkaistu: 08.11.17

Kuvassa vasemmalta oikealle: Marianne Heikkilä, Oona Peltola, Antero Laine, Antti Savolainen, Outi Kirves, Neea Haapala ja Johanna Immeli.                Kuva Lumi Loun.

Kaarisilta Biennale palkittiin Kettukin Vuoden taideteko -palkinnolla

 

Kettukin Vuoden 2017 Taideteko-palkinto ojennettiin  Kaarisilta ry:lle valtakunnallisesti merkittävän ja laajasti erityistaidetoimintaa esittelevän Kaarisilta Biennale-näyttelytoiminnan käynnistämisestä ja toteuttamisesta Suomessa. Taideteko-palkinto myönnetään vuosittain erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria vahvasti edistäneelle taholle.

 

Kaarisilta Biennale on kaikille erityistä tukea tarvitseville taiteentekijöille avoin jurytetty näyttely. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda laajasti esille erityistaidetta. Kaarisilta Biennale on toteutettu kolme kertaa kesänäyttelynä Erstan Kartanossa Villähteellä sekä Art Kaarisilta -galleriassa Helsingissä.

Kaarisilta Biennalessa on esitetty hyvin laajasti sekä suomalaista että ulkomaista erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta sekä kutsuttujen ammattitaiteilijoiden taidetta. Erstan Kartanon pihapiirissä on esitetty myös ympäristötaideteoksia ja ulkoveistoksia. Tapahtuma on mittakaavaltaan Suomen suurin erityistaidetta esittelevä näyttely.

Vuoden taideteko palkinto jaettiin tänä vuonna 12. kerran. Palkinnolla halutaan antaa tunnustusta erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria edistäneille henkilöille tai tahoille.

”Vuoden taideteko-palkinto on hieno tunnustus meille ja merkki siitä, että tällainen laadukas näyttelytapahtuma on merkityksellinen ja tarpeellinen. Biennale kokoaa yhteen taiteilijoita ja heidän verkostojaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Haluamme kehittää jatkossakin Biennalea, tuoda näkyvyyttä erityistaiteelle ja edistää sekä tasa-arvoistaa erityistaiteen ja -taiteilijoiden asemaa. Lämmin kiitos saamastamme palkinnosta!” Iloitsee Kaarisilta Biennalen työryhmä Outi Kirves, Johanna Immeli sekä Kaarisillan toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.

 

Kaarisilta on toiminut vuodesta 1987 alkaen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taide- ja toimintakeskuksena Lahden Villähteellä. Kaarisilta tarjoaa päiväaikaista toimintaa sekä musiikin ja kuvallisen ilmaisun ammatillista koulutusta erityisopetuksena. Kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestäminen on merkittävä osa yhdistyksen toimintaa. Yhdistys osallistuu aktiivisesti kansainvälisiin taidetapahtumiin. Galleria Art Kaarisilta on erityistaiteeseen painottunut taidegalleria Helsingin Sanomatalossa, joka tekee erityistukea tarvitsevia taiteilijoita tunnetuksi tasaveroisesti muiden taiteilijoiden rinnalla.

Taideteko-palkinnon myöntää vuonna 2002 perustettu Kettuki ry, joka toimii erityistaidetoiminnan kentän edunvalvojana ja alan valtakunnallisena asiantuntijaverkostona. Kettuki edustaa kaikkia erityistä tukea tarvitsevia taiteen tekijöitä Suomessa. Osallisuus taiteessa ja kulttuurissa on jokaisen oikeus. Kettukin päämääränä on yhdenvertainen taide.

LISÄTIEDOT:

Päivi Lilja, toiminnanjohtaja, Kettuki

044 0405 107 | paivi.lilja@kettuki.fi

Marianne Heikkilä, toiminnanjohtaja, Kaarisilta
0447744025 | marianne.heikkila@kaarisilta.fi
 

 

Kaikki uutiset

24.06.20 | Galleria Art Kaarisilta

KESÄNÄYTTELY II

28.05.20

Kettukissa henkilöstövaihdoksia

25.05.20

Kettukin vuoden taiteilijahaku avoinna! Valitsijana kuvataiteilija Mika Karhu

18.05.20

Antero Laineen Bussipysäkillä Suomen edustajana YKn kansainvälisessä The Future We Want taidekilpailussa

17.05.20 | Virtuaalinäyttely

Aleksiina Salmi: 22q eläintarhapäivä 2020

Sivu 1 / 58    »