Taidekeskus Into hakee hankekoordinaattoria

taidetyöpajasta, jossa neljä ihmistä työskentelee taiteen parissa. Kuvan päällä on kolme eriväristä pehmeälinjaista abstraktia muotoa. Yläreunassa keltainen muoto, vasemmalla alhaalla vaaleanturkoosi muoto ja oikealla alhaalla vaaleanpunainen muoto. Keltaisen muodon päällä lukee mustalla tekstillä “Taidekeskus Into hakee hankekoordinaattoria”. Vaaleanturkoosin muodon päällä lukee “Hakuaika päättyy 13.9.” Kuvan oikeassa alareunassa on vaaleanpunainen muoto, jonka päällä on musta Taidekeskus Innon logo.

Turkulainen Taidekeskus Into ry hakee hankekoordinaattoria (kevytyrittäjää) alueellisen erityistaidetoiminnan kehittämishankkeeseen

Taidekeskus Into ry on vuonna 2009 perustettu erityistaiteen yhdistys, joka järjestää kuvataidetoimintaa erityistä tukea tarvitseville henkilöille Varsinais-Suomen alueella. Into edistää yhdenvertaista taidetoimintaa, yhteisöllisyyttä ja erityistaiteen näkyvyyttä yhteistyössä alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Yhdistys järjestää taidekursseja, näyttelyitä, yhteisötaideprojekteja ja verkostoyhteistyötä sekä kehittää pitkäjänteisesti erityistaiteen toimintamahdollisuuksia Turun seudulla.

Tehtävän kuvaus

Etsimme hankekoordinaattoria toteuttamaan alueellista erityistaidetoiminnan kehittämishanketta.

Toimeksianto sisältää:

valtakunnalisten avustus- ja apurahahakemusten tekeminen, koordinointi ja raporointi

yhteistyöverkostojen rakentaminen ja ylläpito alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa

erityistaiteen näkyvyyden ja alueellisen yhteistyön kehittäminen

 

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa erityistaiteen toimintaedellytyksiä Varsinais-Suomessa sekä kehittää yhteistyötä taide-, kulttuuri- ja sosiaalialan toimijoiden välillä.

Toimeksianto toteutetaan itsenäisesti toimeksisaajan omia työmenetelmiä ja työvälineitä käyttäen. Yhteistyöstä, tavoitteista ja aikatauluista sovitaan erikseen toimeksiantosopimuksessa.

 

Odotamme sinulta

kokemusta hanketyöstä (suunnittelu, toteutus ja raportointi)

osaamista rahoitushakemusten laatimisessa

hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja

kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oma-aloitteiseen kehittämiseen

verkostoitumisosaamista

soveltuvaa koulutusta tai vastaavaa käytännön osaamista

kiinnostusta erityistaiteen kenttään ja sen arvoihin

 

Tehtävä sopii esimerkiksi kulttuuri-, järjestö-, hanke- tai taidealan asiantuntijalle, jolla on kiinnostusta yhteiskunnallisesti vaikuttavaan kehittämistyöhön.

 

Toimeksiannon ehdot

kyseessä on toimeksianto kevytyrittäjälle (ei työsuhde)

toimeksianto liittyy hankekauteen 2026–2027

toimeksianto toteutetaan pääasiassa etänä ja työ on osa-aikainen (noin 18 h/viikko)

mahdollisista tapaamisista ja osallistumisista tapahtumiin sovitaan erikseen

korvaus on 45 €/h sisältäen ALV:n

laskutus toteutuneen työn mukaisesti

toimeksisaaja vastaa itse laskutuksesta, veroista ja lakisääteisistä maksuista

 

Tarjoamme

mahdollisuuden osallistua valtakunnallisesti merkittävän erityistaidetoiminnan kehittämiseen

merkityksellisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan toimeksiannon

yhteistyön taide- ja erityistaidealan verkostojen kanssa

joustavan ja itsenäisen toimintamallin

mahdollisuuden osallistua yhdenvertaisen taiteen ja kulttuurisen saavutettavuuden edistämiseen

 

Lisätietoa toiminnastamme:

https://www.taidekeskusinto.com/

https://kettuki.fi/taidekeskus-into-ry/

 

Hakuohjeet

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV viimeistään 13.9.2026 sähköpostitse osoitteeseen taidekeskusinto@gmail.com

Kerro hakemuksessasi:

kokemuksestasi hanketyössä

osaamisestasi rahoitushakemuksissa ja viestinnässä

miksi haet juuri tähän toimeksiantoon

millaiset valmiudet sinulla on itsenäiseen hanketyöhön

 

Haastattelut järjestetään viikolla 40.

Lisätiedot sähköpostitse osoitteesta taidekeskusinto@gmail.com

Julkaistu: 12.8.2026