2011 Jukka-Pekka Levy

Lieksan Kirsikodissa työskentelevällä Jukka-Pekka Levyllä on nuoresta iästään huolimatta takanaan jo pitkä taiteilijan ura. Hän muutti asumaan Kirsikodin maineikkaaseen taiteilijayhteisöön 9-vuotiaana vuonna 1997. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on osallistunut noin 50 yhteisnäyttelyyn ja hänen taidettaan on esitelty yli kymmenessä taidekirjassa. Suomen lisäksi Levyn taidetta on nähty Venäjällä ja Italiassa pidetyissä näyttelyissä.

Joulukuussa 2010 julkaistiin Jukka-Pekka Levyn elämästä  ja  taiteesta kertova kirja Aurinkopoika. Kirsikodin julkaiseman taidekirjan ovat kirjoittaneet Virpi Turunen, Jukka-Pekka Levy ja Erkki Pirtola. Kirjassa kerrotaan Jukka-Pekka Levyn taiteesta sekä hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Kirsikodissa.

Katso Jukka-Pekka Levyn Aurinkopoika -näyttelyyn (Galleria Arx 22.3.-21.4.2011) liittyvä näyttelyesite.