Riikka Herlinin säätiö on avannut projektitukihaun vuodelle 2027
Haku on avoinna 1.–30.9.2026.
Säätiö jakaa yhteensä kolme 20 000 euron projektitukea.
Tuki on tarkoitettu uusiin projekteihin, jotka parantavat aikuisten kehitysvammaisten ihmisten hyvää elämää, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta Suomessa.
Mihin tukea voi hakea?
- taide- ja kulttuuritoimintaan
- työpajoihin ja yhteiseen kehittämiseen
- koulutuksiin
- viestintään, kampanjoihin ja tapahtumiin
- uusiin kokeiluihin ja toimintamalleihin
Myös muunlaista toimintaa voi ehdottaa, jos se edistää kehitysvammaisten ihmisten hyvää elämää ja osallisuutta.
Tärkeää on, että kehitysvammaiset ihmiset ovat mukana projektin suunnittelussa ja toteutuksessa.
Millainen projektin pitää olla?
- uusi
- selkeästi rajattu
- tavoitteellinen
- enintään vuoden mittainen
- Suomessa toteutettava
- tuki pitää käyttää vuoden 2027 aikana
Tukea ei voi hakea organisaation tavalliseen perustoimintaan eikä tutkimukseen tai selvitykseen.
Projektitukea voi kuitenkin käyttää osana suurempaa hanketta, jos voidaan selkeästi osoittaa, mihin juuri tämä 20 000 euron rahoitus käytetään ja mitä sillä saadaan aikaan.
Kuka voi hakea?
Hakijalla pitää olla Y-tunnus ja vähintään viiden vuoden kokemus kehitysvamma-alalta.
Yksi organisaatio voi tehdä vain yhden hakemuksen. Hakemus tehdään suomeksi.
Vastaa hakemuksessa neljään tärkeään kokonaisuuteen
- Tavoite
Minkä ongelman tai tarpeen projekti ratkaisee?
Kenelle projekti on tarkoitettu?
Miksi projekti on tärkeä juuri nyt?
Mikä projektissa on uutta?
- Toteutus
Mitä projektissa tehdään käytännössä?
Milloin eri asiat tehdään?
Kuka vastaa toteutuksesta?
Keitä yhteistyökumppaneita on mukana?
- Budjetti
Paljonko projekti maksaa kokonaisuudessaan?
Mihin haettava 20 000 euroa käytetään?
Onko projektilla muuta rahoitusta tai omarahoitusta?
- Vaikutukset
Mitä konkreettista muutosta projektilla halutaan saada aikaan?
Miten tiedetään, että projekti on onnistunut?
Millä tavalla vaikutuksia mitataan?
Miten hakemus arvioidaan?
Hakemukset arvioi kaksi toisistaan riippumatonta ulkopuolista asiantuntijaa. Lisäksi kehitysvammaisista asiantuntijoista koostuva raati kommentoi parhaiden hakemusten ideoita.
Lopullisen päätöksen tekee säätiön hallitus.
Päätöksistä ilmoitetaan hakijoille vuoden loppuun mennessä.
Milloin ja miten haetaan?
Haku on avoinna 1.–30.9.2026.
Hakemus tehdään sähköisessä apurahajärjestelmässä: https://rhsaatio.apurahat.net/
Hakemuksen voi täyttää vähitellen ja tallentaa järjestelmään. Säätiö suosittelee, että hakemukseen tutustutaan mahdollisimman pian, jotta näkee, millaisia tietoja siinä kysytään.
Päätökset tehdään vuoden 2026 loppuun mennessä ja tuki maksetaan vuoden 2027 alussa.
Lisätietoa: https://rhsaatio.fi/