
Viidakko -näyttelyssä nähdään laaja kattaus Vallilan taidestudiolla työskentelevien taiteilijoiden teoksia uudemmista tekijöistä yli kuusikymppisiin konkareihin. Esillä on maalaustaidetta, grafiikkaa ja keramiikkateoksia. Mukana on myös teoksia kahdelta Kettukin vuoden taiteilijalta.
Avajaiset keskiviikkona 22.1.2025, klo 13-14 Lilla-Livessä | Kiannonkatu 2, 5. krs, Leppävaara, Espoo. Avajaisissa esiintyy Autismisäätiön kuoro Toiveikkaat sielut.
Taide on ollut Autismisäätiön tekemisen keskiössä sen koko olemassaolon ajan 25 vuotta. Vallilan ohjaus- ja valmennuspalvelujen taidestudiossa keskitytään tavoitteelliseen kuvataiteen tekemiseen taidealalle kouluttautuneiden valmentajien ohjaamana. Taiteilijat tekevät omannäköistään taidetta aina omista lähtökohdistaan ja omilla ehdoillaan. Taiteilijoille järjestetään mahdollisuuksia osallistua näyttelyihin ja heidän taiteilijuuttaan tuetaan kohti ammatillisuutta. Taiteilijamme ovatkin niittäneet mainetta ja kunniaa niin kansallisella kuin kansainvälisellä kuvataiteen kentällä. Autismisäätiön taidetoiminta on ollut myös hyvä jatkopaikka monelle kuvien tekemiseen suuntautuneelle Liven opiskelijalle.
Galleria Lilla-Live on Ammattiopisto Liven opiskelijoiden ikioma galleria, joka perustettiin Galleria Liven innoittamana joulukuussa 2021. Galleria toimii opiskelijoiden taiteen näyttämönä.
Yhdessä olemme enemmän ja taide kuuluu kaikille.