Korona puhutteli Aleksiina Salmea vahvasti jo heti ensimmäisenä korona-keväänä 2020. Hän purki tuntonsa kolmen teoksen sarjaan, jotka kaikki saivat aiheensa häntä lähelle tulleista, ahdistavista ajatuksista. Salmi joutui terveydellisistä syistä eristäytymään kotiinsa ja välttämään lähes kaikkea kosketusta ulkomaailmaan. Kaikki yhteydet toimivat verkkoyhteyksien kautta etäyhteyksin tai ulko-ovensa takaa tilaamiaan lähetyksiä noutaen. Uutiset ja maailmantilanne puhuttelivat.
Salmen Korona-trilogia oli mukana Kokkolan ITEPilvessä näyttelyssä K.H. Renlundin museolla kesä-lokakuussa 2021. Keskipohjanmaa -lehti uutisoi ITEPilvessä näyttelystä 5.6.2021 ja nosti esiin myös Salmen teokset: ”Yksi koskettavimmista kannanotoista on Aleksiina Salmen koronatunnelmia välittävät maalaukset, jotka kertovat yksinäisyyden painolastista ja ihmiskontaktien merkityksestä.”
Sarjan ensimmäinen teos: YSTÄVIÄ IKÄVÄ (akryyli, 2019 50×40 cm)
Teos kuvaa ihmismassaa, joka valuu koronan kynsissä hallitsemattomasti. Mukana näkyy myös taiteilijan ystäviä ääriviivoin kuvattuna. Iloiset värit viestittävät kuitenkin vielä toivoa ja muiden elämää, johon taiteilija ei enää voi eristyksestä osallistua.
Toinen teos: KÄRSIVÄT (akryyli, 2019 50×40 cm)
Toinen osa kuvaa, miten korona on jo vienyt ihmisiä sairaalaan ja tunnelma on synkkä. Taitelija kuvaa sairaalassa massan mukana lojuvien joukossa olevia tuntemiaan henkilöitä ääriviivoin. Sairaalan tunnelma on vangittu synkkiin ja jopa osittain huutaviin väreihin.
Kolmas teos: KADONNEET (akryyli, 2019 50×40 cm)
Teossarjan viimeisessä osassa tunnelmaa kuvaa lempeä ja lohdullinen, heiveröinen värisävy. Moni kärsivä on päässyt tuskistaan ja saanut rauhan, ja leijuu lempeämpään paikkaan, jossa ei kipuja ja vaivoja enää tunneta.
Kuva: Satu Salmi