Aleksiina Salmi teoksia vuosilta 2018-2022 - Aleksiina Salmi

03.10.2022 - 31.10.2022 | Neurotiimi, Helsinki

Valokuva taiteilijasta

Neurotiimin tiloissa on nähtävillä lokakuun ajan kokoelmanäyttelyni, jossa mukana teoksiani vuosilta 2018-2022.

Olen 28-vuotias vantaalainen. Olen ammatiltani kuvallisen ilmaisun artesaani. Maalaan työkseni ja pidän näyttelyitä. Enimmäkseen olen osallistunut ryhmänäyttelyihin, mutta
olen pitänyt säännöllisesti myös yksityisnäyttelyitä. Edellinen yksityisnäyttelyni oli juuri elokuussa galleria IPIOMASSA IPIKulmakuppilan tiloissa Helsingissä.

Teokseni ovat myytävänä. Voit tiedustella niistä: skb.salmi@kolumbus.fi

Galleristi, kuvataidekriitikko ja taidekuraattori Veikko Halmetoja kuvailee Aleksiinaa näin:
”Aleksiina Salmi on valmistunut Kaarisillasta kuvataiteilijaksi 2016 ja on ehtinyt jo osallistua moniin näyttelyihin. Hänen aiheensa kumpuavat todellisuudesta, mutta hän käsittelee niitä fantasian keinoin. Voimakkaat värit, rytmikäs pinnan käsittely sekä rohkea sommittelu toistuvat teoksissa. Salmi maalaa pääasiassa eläinaiheita, mutta yhdistelee niihin symbolisia elementtejä. Tummat pilvet, veri ja vahva vastavalo saattavat muokata teosten tunnelmaa siten, että ensikatsomalla havaittu hauskuus ja keveys jäävätkin näennäisiksi ja pinnan alta löytyy synkempiä sävyjä. Salmi kerää aiheita matkoilta ja tarinoista, mutta olennaista on oma mielikuvitus. Usein teosten taustalle syntyy myös tekstiä. Salmi on itse kertonut, että kuvataide antaa hänelle tilaa hengittää silloinkin, kun elämä on muuten kovin hankalaa ja että kuvien avulla hän pystyy käymään eri paikoissa silloinkin, kun liikkuminen on rajallista.”

Julkaistu: 14.10.2022