Suuria unelmia – tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa - Näyttelyn tuottavat Faisa ja Salaado Qasim

01.02.2022 - 06.02.2022 | Galleria Art Kaarisilta Sanomatalo, 1.krs Elielinaukio 2, 00100 Helsinki

Rauhan ja Hyvinvoinnin järjestö/Peace and Well-being organization 

”Suuria unelmia – tarinoita suomalaisista, jotka muuttavat maailmaa” on Faisa ja Salaado Qasimin tuottama valokuvanäyttely. Näyttely kertoo suomalaisten vaikuttajien uratarinoista ja kuinka ainutlaatuinen on jokaisen urapolku. Yksi asia yhdistää kaikkia tarinoita: ne kertovat ihmisistä, jotka ovat toteuttaneet unelmiaan. He ovat muun muassa kirjoittaneet kirjoja, opiskelleet lääkäreiksi, tulleet valituksi kansanedustajiksi, perustaneet yrityksiä sekä puhuneet suurissa tapahtumissa. Toimintansa kautta he ovat muuttaneet maailmaa esimerkiksi edistämällä yhdenvertaisuutta, lisäämällä ymmärrystä ja auttamalla suoraan muita ihmisiä.

Millaiset asiat edistävät sitä, että kaikki ihmiset pääsisivät toteuttamaan unelmiaan ja muuttamaan maailmaa? Monessa tarinassa tulee esiin se, kuinka suuri esimerkin voima on. Vähemmistöön kuuluvien ihmisten täytyy usein toimia edelläkävijöinä ja olla erilaisissa asioissa ensimmäisiä. Kun moni tarinoiden päähenkilöistä oli nuori, heidän näköisiään ihmisiä ei Suomessa näkynyt eduskuntasaleissa, palkintogaalojen lavoilla tai toimittajina tv-ruudussa. Heidän yhteisönsä ääni ei usein kuulunut yhteiskunnassa. Moni heistä on ylpeä siitä, että voi nyt työnsä kautta toimia sellaisena roolimallina tai esimerkkinä, jota olisi itse nuorempana kaivannut. Tarinat osoittavat, miten tärkeää erilaisten ihmisten näkyminen yhteiskunnan kaikilla alueilla on. Siitä syntyy tunne: ”Tuo on minullekin mahdollista.”

Näyttely on avoinna ti 1.2. klo 13-17, ke-pe klo 10-17 ja la-su klo 12-16.

Lisätietoja:

www.artkaarisilta.fi

Julkaistu: 27.1.2022