TYÖ

17.05.2023 - 18.08.2023 | Galleria Lilla-Live

TYÖ -näyttelyn juliste.

Galleria Lilla-Liven kevään viimeiseen taidenäyttelyyn kutsuttiin kaikki Ammattiopisto Liven opiskelijat. Jokaisella oli mahdollisuus tarjota teoksiaan näyttelyyn. Tekniikka vapaa. Teoksia sai toteuttaa ryhmässä tai yksin – koululla tai vapaa-ajalla. Tärkeintä oli osallistuminen ja mahdollisesti uuden kokeminen – taide kuuluu kaikille.
Näyttelyn teemana on TYÖ
Näyttelyn vapaana teemana on työ. Sanana niin suuri ja monimerkityksellinen. Näyttely haastoikin opiskelijat pohtimaan työtä, sen olemusta ja ilmenemismuotoja, omaa suhdetta työhön ja työn tekemiseen. Ajatustyötä. Mitä kaikkea työ on: ammatti, palkka, työasu, työpaikka/tila, elämäntapa, arvomaailma….
Näyttelyn teema oli kuitenkin mahdollisimman avoin ja vapaaehtoinen. Sen voi jättää huomioimatta ja keskittyä omaan taiteelliseen työhön. Kaikenlaisia teoksia sai tarjota, teoskin on työ. …ja niinhän niitä tarjottiinkin.
Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 17.5. klo 13-14.
Näyttelyn avaa Live-säätiön toimitusjohtaja Marja Pajulahti.
Avajaisissa esiintyy musiikkiteknologian ja tanssin osaamisalan opiskelijat yhteistuotantoesityksellään. Kesto noin 20 min – esityspaikka tanssialan studioteatteri aivan gallerian tuntumassa.

Julkaistu: 8.5.2023