Väy-väy - Henri Salonius

29.03.2023 - 12.05.2023 | Galleria Lilla-Live, Ammattiopisto Live, Leppävaaran toimipiste 5 krs, Kiannonkatu 2, 02650 Espoo

Näyttelyjulisteessa näyttelytietojen lisäksi taiteilijan teoskuva ihmishahmosta, joka muodostuu erillisistä paloista.

Galleria Lilla-Live on halunnut laajentaa toimintaansa kutsuen vierailevia taiteilijoita muista yhteisöistä. Taidemaalari Henri Salonius Autismisäätiöltä on ensimmäisenä vuorossa. Näyttelyn nimi on Väy väy.

Taidemaalari Henri Saloniuksen (s. 1983) teoksissa on vahvoja värejä ja muotoja. Hän työskentelee pääasiassa liiduilla ja maalaten eri tekniikoilla. Saloniuksen teoksissa toistuu hänelle ominainen symboliikka; taivaalla loistaa kuu ja teoksen hahmo katsoo intensiivisesti takaisin katsojaa. Rakennukset ja maisemat hahmottuvat mielenkiintoisina geometrisinä muotoina hänen tuotannossaan. Salonius käyttää työskennellessään oman mielikuvituksensa lisäksi inspiraation lähteenä kuvia erilaisista kirjoista. Näyttelyssä ”Väy väy” on esillä teoksia mitkä ovat syntyneet Autismisäätiön Käpylän ohjaus- ja valmennuspalveluissa viimeisen viiden vuoden aikana.

Tervetuloa avajaisiin 29.3. 2023 klo.13.00. Avajaispuheen pitää taiteen ja kulttuuritoiminnan suunnittelija Synnöve Lindberg.  Musiikkiesityksestä vastaa Käpylän ohjaus- ja valmennuspalveluiden Maryan ja Yunus Yhtyeineen.

Autismisäätiö on 25-vuotias yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa palveluja autismikirjon henkilöille ympäri Suomen. Autismisäätiön palveluissa asiakkaita rohkaistaan kokemaan onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä taiteen äärellä. Taiteesta jokainen voi löytää oman paikkansa ja tuoda esille ajatuksia ja maailmoja, jotka muuten eivät tulisi nähdyksi. 

Julkaistu: 9.3.2023