2004 Tuomas Korhonen

Tuomas Korhonen

Tuomas Korhonen syntyi vuonna 1971 Kiteellä. Hän ilmaisi itseään piirtämällä jo pienenä. Kun äiti torui häntä jostakin, joka ei ollut Tuomakselle mieleen, hän piirsi tikkuakan, jolla oli julma ilme ja kita täynnä torahampaita. Innostus maalaamiseen syntyi taidemaalariäidin työskentelyä seuratessa ja äidin tuella hän on kehittynyt taitelijaksi. Toisin sanoen äiti hoitaa pensselit puhtaiksi jne, mutta Tuomas maalaa omien näkemystensä mukaisesti.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Tuomas piti 16-vuotiaana Mäntsälässä. Yksityisnäyttelyn hän on pitänyt myös Tampereella ja Hangossa. Vuodesta 1987 hän on osallistunut jyrytettyihin taidenäyttelyihin.

Hän on saanut kahdesti Mäntsälän taideyhdistyksen nuorten näyttelyn stipendin.Tuomas Korhonen on käynyt harjaantumiskoulun Mäntsälässä. Vuonna 2000 hän valmistui Mäntsälän ammattiopiston suurtalouden erityislinjalta ja on ollut siitä alkaen työssä palvelutalon keittiössä keittiöapulaisena. Ruuanlaiton lisäksi hän on kiinnostunut koneista ja laitteista ja ajaa kesäisin puutarhatraktoria. Hän videoi ja valokuvaa mielellään perheen tapahtumia.

Maalaamiseen Tuomaksella ei aina riitä aikaa eikä malttia, mutta kun hän ryhtyy toimeen, syntyy iloisia töitä.

Tuomas on Mäntsälän ja Porvoon taideyhdistysten jäsen.

Kettukin järjestämä Tuomas Korhosen näyttely ”Puisto ja kurpitsa” oli esillä Hämeenlinnan kaupungin kirjastossa 27.9.-14.10.2004.

Julkaistu: 30.7.2021