Pertti Kurikka aka Kalevi Helvetti on muusikko, esiintyjä, runoilija, kirjoittaja ja kuvataiteilija. Kalevi Helvetin ura sai alkunsa syksyllä 2011 c-kasettiäänitteen muodossa. Lukuisten live-esiintymisien lisäksi Kalevi Helvetillä on ollut aiemmin yksityisnäyttely sekä yhteisnäyttely Vantaan Artsissa, Jani Leinosen kuratoimassa Suomi 101 -näyttelyssä. Mäntän kuvataideviikoille Kalevi Helvetti valittiin vuonna 2016. Vuonna 2014 Kalevi Helvetin runoista ja piirustuksista julkaistiin kirja meksikolaisen kustantajan toimesta. Kalevi Helvetti esiintyy myös virtuaalisesti Inside Outside Finland- teoksessa.
”Kalevi Helvetin kauhistuttavat kuvat ovat suoraviivaista punkkia ja maanpäällisen synneistä kertovaa ja tuonpuoleisen kauhuista varoittavaa keskiaikaista kuvastoa. Kalevi Helvetti muistuttaa meitä kuolevaisuudestamme Pertti Kurikan hymyillessä nurkan takana. Katsoja ei voi olla varma onko rottien, paiseiden ja pääkallojen karnevaali huumoria vai kuva tekijän sisäisestä maailmasta. Tulkintoja on monia niin kuin aina hyvässä taiteessa. Muusikkona Pertti Kurikalle kelpaa kaikki punkista virsiin. Kalevi Helvetti on ankara, hänelle kelpaa vain kauhein.” Kuvailee Kalevi Helvetin juhlavuoden näyttelyn kuraattorina toimininut Pertti Kurikan pitkäaikainen yhteistyökumppani ja valokuvaaja Pekka Elomaa.
Helsinkiläinen Pertti Kurikka aka Kalevi Helvetti on monipuolinen taiteilija, jonka elämäntyö on erittäin merkittävä ja hakee vertaistaan kansainvälisestikin. Erikoislaatuinen ura punkyhtye Pertti Kurikan nimipäivissä ja saavutukset musiikkialalla jäävät historiaan. Kurikka yhtyeineen on vaikuttanut suomalaisessa yhteiskunnassa koko vammaisliikkeen kehitykseen.
Kuva: Pekka Elomaa