Antero Laine on vuonna 2006 Kaarisillasta valmistunut kuva-artesaani. Valmistumisensa jälkeen Laine on työskennellyt Kaarisillassa kokopäiväisenä taiteilijana. Laine tekee pääasiassa akryylimaalauksia ja keramiikkatöitä. Töissään Laine on luonut oman maailman, joka katsojan silmissä herää eloon. Hänellä on ollut kaksi yksityisnäyttelyä, joiden lisäksi hän on osallistunut kymmeniin yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla.
Laineen maalauksissa ja keramiikoissa on aistittavissa erityistä hiljaisuutta. Kaikki kuvassa on tärkeää ja kaikki on tarkkaan harkittua. Unohtamatta huumoria, jota esiintyy hänen töissään. Laine tuntuu rakastavan luontoa ja arjen kuvaamista. Uida, kävellä metsässä, nukkua ja työskennellä.
Kuva: Pekka Syrjälä